Puuttuva palanen....

Ghost Brigade - Elämä on tulta.... 

Siittä veisusta on tullut eräänlainen mn elämän teema biisi, kertoo kaiken oleellisen. Ja kuuntelenkin aika monesti sitä biisiä kun itseäni masentaa, vituttaa ja ahistaa...

Mie olen niin monesti tässä menneitten vuosien aikana miettinyt ja kun sen aika monesti olen kuulutkin, että minusta puuttuu se jokin... Mikä tämä jokin on?, mä en ymmärrä, ja tuskin tulen koskaa ymmärtämään...

Mutta kun asialle en mitään mahda mitään, en pysty siihen mitenkään vaikuttaan, tämä "jokin" vaan aiheuttaa syvää surua ja tuskaa mulle, kuten biisissä "elämä on tulta", sanotaan 

"Elämä. Tulta.

En jaksa enää juosta Elämä. Tulta. En kanna enää huolta"

Tossa on oikeastaan se mitä mä tunne ja mitä mä tunne, pääsispä jo pois, vituttaa elää elämää kun kerta olen vain puuttuva palanen... 

Vuoristorata

Kun omaan tämän ikioman huvipuiston omassa helvetissä, niin totta kai, pitäähän siellä olla vuoristoratakin, eikö vain?...  

Ja nyt Te lukijatte luulette että tämä on jokin iloinen ja hauska asia, että mulla on vuoristorata, no ei, se ei todellakaan ole mikään hauska juttu.

Vuoristorata on yksi metafora, minulla on paljon metaforia mitä käytän, se helpottaa sitä että voin kuvailla minkälaista paskaa tämä vitun paska elämä on oikeesti...

Minun vuoristorata lähtee heti aamulla käyntiin, aamulla ensiksi kun saat silmäsi auki, tajuat että sut on köytetty kiini tukevasti penkkiin, näet jo että vuoristorata ei lähdekkään ylös, vaan pystysuoraan ales, voita siis miettiä että kuinka se vitutuskäyrä on heti aamusta jo melko korkialla, voitte itse kuvitella semmoseisen 3km vapaa pudotuksen helvetin vuoristoradalla, niin syvälle helvettiin se minun vuoristorata sukeltaa...

Ja kyllä, tämä vuoristorata muuttu joka päivä, lähtö on aina samanlainen, yleensä, vain yksi asia sen voi muuttaa, mutta jos olette lukeneet tätä blokia, kyllä te tiedätte miten sen lähdön voi muuttaa...

Mutta sitten se  miten se rata kulkee, ja saapuu, se on ikuinen mysteeri, jopa minulle, yleensä se vain on alamäkeä, yhä syvemmälle kunnes herään siittä painajaismiasesta vapaapudotuksesta, ja olen uudestaan köytettynä kyseiseen vuoristorataan...... 

Tällä tavoin minun mielialat vaihtuu päivän aikana,kuin, kyllä aivan oikeen niinkuin vuoristoradalla...

Viimeisen kerran

Jos joku asia alkaa ahistamaan, enemmän kuin perkeleesti, siis sillain aivan saatanasti niin nämä perjantai illat...

Ei, no siis en ole ihminen edelleenkään, mutta kuitenkin totean, että jos viikon päivistä pahimpia iltoja pitää määritellä, milloin omat tunteet, ahistuneisuus ja vitutus kerroin on suurimmillaan niin se on perjantai ilta...

Pitäis muka olla tyytyväinen että on viikonloppu, ja miksi?, mä en koe mitään hohdokasta nykyään koko viikonlopussa sinänsä, miksikö?, itseäni vituttaa se ettei ole ketään kenen kanssa oikeesti viettää rauhallisen ja mukavan perjantai illan ettei oikeesti tarttis olla menossa mihinkään, en edes muista koska minä semmosen perjantai olisin viettänyt. Mä henkilökohtaisesti ressaanun, ja ahistun viikon aikana niin älyttömästi, että nämä perjantait on mulle suorastaan helvettiä, kun ei ole sitä syliä ja kainaloa mihin voisi kaivautua ja rentoutua...

Mutta ettehän Te kukaan sitä ymmärrä, ei Teillä ole koskaan kiinostanut kuinka minua ahistaa ja kuinka väsynyt olen, ja kuinka paljon olisin Teitä tarvinnut, varsinkin näin perjantaina, kuinka onnellinen olisin jos saisin viellä kerran nukkua yöni hyvin toisen vieressä.... 

Viellä sen viimeisen kerran.... 

Tämän takia en mieluusti kirjoita perjantaina, koska olen heikoimillaan silloin.... 

Rajaton Rakkaus

En olekkaan nyt muutamaan päivään tänne murheitten maahan eksynyt, toisaalta pääni on ollut yhtä tyhjä kuin mikäkin erämää...

Se miksi minä nyt tänne tulin, tämähän on niinku minun ajatus hautomo, ja paikka minne saan purkaa itseäni, tarvsisn semmosen, noh kertokaas nyt minulle, mikä se semmonen olento on joka kävelee kahdella jalalla? ihminen?, siis semmoisen tarvisin oikeesti tähän elämään joka minua jaksaa kuunella, ymmärtää, huolehtia sekä tukea...

Ja se virallinen syy miksi minä tänne tulin nyt tänään, on eräs biisi... Semmoinen biisi jossa on raskaita muistoja minulle, semmoinen biisi jota olen aina kuunellut ja aina tulen kuuntelemaan, miksi?, miksi kuuntelen semmosta biisiä jossa raskaita muistoja minulle?, yksinkertaisesti, se kun osaksi kertoo minusta, ja isommaksi osaksi myös sitä että se on yksi tärkeimistä biiseistä minulle, 
biisihän on "Rajaton Rakkaus" ... 
Jos pitää biisistä ylipäätänsä pitää vähänkään kertoilla, niin biisin sanoilla on minulle montakin eri merkitystä, saisin tarinan kerrottua pelkästään sanoista. 

Ainahan matkani on jäänyt puolimatkaan, aina tulee jäämään, koska olen luulut itsestäni että olen vahva, ja kyllä mä kestän, mutta empä ole. Nykyään sitten en vaan jaksa enää miettiä tätäkään asiaa, vaan olen aina vain mennyt etiä päin, odottaen koska se matka jää jälleen kesken..

Hartiat kyyryssä olen aina kulkenut, periaatteella leuka rintaan, ja kohti uusia pettymyksiä, ei kai tällä elämällä muutakaan tarjottavaa minulle ole... katsot vaan taaksesi kuinka jäljet lumessa sinua seuraa, ei kukaan muu...
Ja, niin, sekä tämä mitä olen uskaltanut nykyään enemmän tuoda esille, ja aion tuoda viellä enemmän että kaikki sen ymmärtää, vihaan sukuani, molempia puolia, on vain muutama semmoinen ihminen joihin haluan pitää jonkin näköiset yhteydet, mutta muihin, on aivan vitun sama missä ovat, ja mihin menevät... jos tämä aiheuttaa jonkin näköistä ärsytystä, niin sanokaa, en minä teitä pelkää.

Mutta silti olen aina tehenyt sen minkä aikonut....

Paitsi sitä että olisin vienyt itse oman henkeni, vaikka sekin on ollut monta kertaa mielessä...
Tämä oli "Rajaton Rakkaus" 

Talvinen maa

Tänään Wintersun - Time 1 albumi soi taustalla, tämä tuo todella haikeita ja surullisia ajatuksia minulle, tärkeö albumi kuitenkin minulle...
Silloin kun olin erittäin surullinen ja yksinäinen, kun mitään ei ollut enää tehtävissä, tämä oli se albumi joka piti laittaa soimaan. Suljet silmäsi ja hetken päästä jo löydät itsesi siittä ikuisen talven maasta, sinne minne kuulut ja sinne minne olet vannonut meneväs kun kuolet... 
Sitä mitä enemmän sitä maailmaa kuvittelet, ja mitä enemmän sitä kaipaat sekä haaveilet, sitä enemmän sä haluat sinne pääseväsi, sitä enemmän sä toivot sittä että pääsisit pois täältä... 

Se tunne, kun suljet silmäsi... Voit tuntea sen lumisateen kuonollasi, sen kylmän pohjois tuulen jotka sinun korvia kutittaa, sen kylmän mutta pehmeän lumen tassujesi alla, sekä sen kuinka isot lumihiutaleet laskeutuu turkkisi päälle.... Olet onnellinen, olet kotona, mutta mikä minä olen...?

Näet kuinka kuutamo valaisee sen polun, joka sulle on määrätty tässä maailmassa, se kylmä, karu ja luminen tie, ei oikoteitä, siinä kylmässä pimeässä pohjolassa, voin kuitenkin sanoa että se on minun koti, ei tämä paikka missä minä nyt olet, tämä ei ole koskaan tuntunut siltä ajalta, mitä minun  pitäisi elää... Haluan pois täältä, haluan sinne "minun helvettiin"... 

Olen väsynyt, tässä ison puun alla on hyvä levähtää ja katsoa  ylös tähtitaivasta. tänne minä kuulun.

Kun lähden täältä, soittakaa minulle Wintersun - Sleeping Stars , silloin tiedän minne olen vihdoin matkalla.

Turva

Joskus on mukava etsiä se tietty bändi jonka tahtiin on mukava istahtaa ales, tänään se on Moonsorrow, pitkiä biisejä ja tavallaan semmosta jos mikä mielikuva tulee minulle kyseisen bändin musiikista, on luonto ja keskiaika.

Olen tässä kirjoitusten myötä avannut omaa elämää ja maailmaa enemmän kuin koskaan ennen, se jopa hiukan minua osiltaa pelottaakin, mutta toisaalta, ehkä Teidän lukijoitten on aika ymmärtää se tosi asia, etten ole ehjä, vaikka saatan esittää vahvaa ja lujaa, en ole sisältäni ehjä, en ole pitkään pitkään aikaan ole ollut ehjä, tuskin ikinä tulen olemaan edes ehjä ja kyllä enkä ole ihminen, en näe itseäni ihmisenä... Kuten olen sen Teille lukijat sanonut, pelkään ihmisiä, ja tulen aina pelkäämään. Joo pitäkää hulluna minua ja sekopäänä, mutta semmoinen mie olen ja semmoisena mie tulen pysymään, ette Te voi minua muuttaa...

Siksi semmosta ymmärtämistä vaadin, ja sitä että mä itse koen sen että en tänne kuulu, en teidän seuraan kuullu, koska tunnen oloni erittäin turvattomaksi. 

Jos mietitte, en tämän takia käy missään, en halua käydä. Vihaan turvattomuuden tunnetta, vain sellainen ihminen, johon aidosti luotan ja aidosti tiedän että se tukee minua ja pysyy vierelläni, voi saada aikaiseksi sen että en tunne turvattomuuden tunnetta, vain sellainen ihminen voi saada minut lähtemään. 

Koti on turva, luonto on turva, mökki on turva, elämässin ei ole kuin kolme turvallista paikkaa missä voin rentoutua eikä minun tarvitse tuntea itseäni turvattomaksi ja pelokkaaksi...

Yksin

Tässä kun illan olen kuunellut Swallow The Sunin uusimpaa levyä, uudelleen ja uudelleen, (välihuomautuksena, kuunelkaa hyvät ihmiset se albumi kokonaisuus jos olette yhtään vähäänkin astetta rankkemman musan perään, se levy nimittäin toimii niin perkeleen hyvin),

olen aina todennut että jos mikä auttaa olo tilaan ku ollo tilaan niin musiikki, olen elämäni aikana kuunellut paljon hienoja kokonaisuuksia, semmosia jotka vievät minut pois tästä "normiajasta"', saanut hetken sulkee omat silmäni ja kadota tästä "paskasta maailmasta", kadota sinne omaan helvettiin, siihen maailmaa minne minä oikeesti kuulun, en tänne, tämä ei ole minun paikka elää, tämä ei ole minun aika elää. 

Olisi varsin hienoa elää sitä aikaa jolloin ei olisi sähköjä ja tai mitään muutakaan hienouksia, se mikä siinä omassa musiikissa on hienoa, saan siittä niin paljon mielikuvia juurikin siittä ajasta missä ei ole sähköjä, ei mitään hienouksia.... Semmosesta olisin onnellinen. saisi vaan olla, kulkea sinne minne haluaap ja nauttia siittä rauhasta

Toisin sanoen, voisin vaikka toivoa maailman loppua tai jotain.... 

Vastaavasti, lähinnä tätä "paikkaa" joka muistuttaa minua siittä haave maailmasta on luonto, luonossa mä tunnen olevani kotona, pitäskö siis hommata jostain korvesta talo, ja muutta sinne sitten alkaa erakoksi, sekä alkaa kirjoitteleen sulkakynällä näitä tarinoita?...

Kun olen tämän musiikin, luonon nyt maininnut, kolmas asia millä pääsen tästä "ajasta" pois, on kirjat. Luen yllättävän paljon omasta kirjoja, vaikkei toi äidinkieli ole ollut minun aiheita, varmaan sen tässä huomaakin kun olen tätä alkanut kirjoittaa, kirjotus virheitä kirjotus virheen perään, entä sitten..?, tämä on minun helvetti, ja se helvetti on koottu suurimmaksi osaksi minun helvetistä...

Eikös olekkin meleko ristiriitaista?... Minun unelma maailma on minun oma helvetti... Aivan oikeein, mikä tämä "nykyaika" on minulle?.... Kyllä, se ei ole mitään minulle, sillä ei ole mitään perkeleen merkitystä, kun tällä "nykyajalla" ei ole mitään tarjottavaa minulle....
En ala hempeileen tässä sen kummemin, ehkä se ajatus rakkaudesta ja siittä luottamuksesta, se saattaisi kääntää pään pois sieltä "omasta helvetistä", mutta todennut sen tässä "nykyajassa" semmoinen ei ole minulle tarkoitettu.... Miksikö?... kukaan ei halua ymmärtää minua, ongelma se että yksinkertaisesti jos minun ajatus maailma on tämmöinen kuin mitä minä täälläkin kirjoittelen, kuka semmoista ihmistä jaksaapi?... kyllä kuten ensiksi sanoin, vaatii hirmuisesti ymmärrystä ja kärsivällisyyttä jaksaa minua... 

Swallow the Sunista, Vornaan näitä viime aikaisempia löytöjä tässä minun muusikin kuuntelun historiassa, ja on muuten sitten myös semmoinen bändi jonka biiseihin voin samaistua... Niin, se mitä Te ette monikaan taida ymmärtää, musiikki on minulle elinehto, en istuisi tässä ja kirjoittamassa tätä, jos minulla ei olisi ollut musiikkia... Siinä missä minulle ei ole ollut sitä ihmistä jolle olisin voinut avautua kuinka minua sattuu, kuinka minä itken, ja tai kuinka halusin kuolla, minulla oli musiikki, mitä synkempi, sen parempi.... Sanat, melodia, se kaikki löytyy, se kaikki löytyy metallista, on monia biisejä mitä olen itku kurkussa kuunellut, ja kuinka olen sanoja lukenut, uudelleen ja uudelleen, kerta toisen jälkeen.... "tämä laulu kertoo minusta" "tähän voin samaistua"... 

Ehkäpä jos tässä maailmassa ei olisi mitään hienouksia, ainut mitä jäisin kaipaan on musiikki, musiikki vain merkitsee enemmän, se on ollut minulle se rakas ystävä, kuuntelija ja ollut tukena pahimpina hetkinä. Ja sitä se on viellä tänäkin päivänä.... En uskalla, en uskalla Teille ihmiset avautua, en osaa sitä sillain kuin pitäisi, pelkään Teitä, aina olen pelännyt. Mitä enemmän negatiivisia kokemuksia Te ihmiset annette minulle, sitä enemmän minä pelkään Teitä. 

Totta kai, en sitä kiellä, toivon että se päivä koittaisi joskus, ennen kuin täältä lähden, olisi se "joku" joka välittää, rakastaa, huolehtii, ymmärtää, eikä jätä yksin silloin synkimmällä hetkellä, ja eikä säikähää "minun omaa helvettiä" .... 

Joten tähän toiveeseen.... 

On tämä hyvä päättää, Vorna soi tasustalla, biisin nimi "yksin" kuunelkaa ihmiset se biisi ja etsikää sanat sekä lukekaa ne ajatuksella... 

En tiedä, pyrinkö tässä tekeen tästä blokista omaa päiväkirjaa, mutta kirjotain varmaan aina kun on vähäänkään semmoinen fiilis...